Lähimmin Tiitisen virka-asema ja poliittinen tausta leikkasivat toisiaan, kun Bulgarian lähetystösihteeri Georgi Zelenski loikkasi Tukholmasta Saksan Liittotasavaltaan 19.lokakuuta 1978. Ruotsissa vasta vuoden palvelleen nuoren diplomaatin varsinainen kotipesä oli Helsinki, jossa hänen isänsä Stojan oli suurlähettiläänä. Perhe oli asunut Suomessa pitkiä aikoja, poika oli käynyt siellä lukion, opiskellut tutkintonsa ja toiminut kolme vuotta diplomaattinakin.
Nuori Zelenski puhui täyttä suomea ja oli keskustapuolueen nimimiesten hyvä ystävä, hyljeksimättä keskustalaista naiskauneuttakaan. Pohjan suhteille muodosti se, että nuori diplomaatti oli Bulgarian talonpoikaispuolueen jäsen. Toisin kuin Neuvostoliitossa, joka yksipuoluemaa, Itä-Euroopan järjestelmässä oli apupuolueita, joista tämä bulgarialainen oli merkittävin.
Tällaisen miehen loikkaus oli sokki keskustavaikuttajille, joista yksi arveli, ettei voisi olla tottakaan, vaan kysymys oli jostakin operaatiosta. Siihen saakka kukaan ei ollut uskonut nuorta Zelenskiä tiedustelijaksi, mieshän oli Otaniemessä valmistunut diplomi-insinööri, piti makeasta elämästä ja arvosteli kansandemokratioita jyrkästikin. Keskustan puoluekokouksessa kesäkuussa 1978 häntä iljetti kääntää Bulgarian talonpoikaispuolueen johtajan tervehdys, koska se oli ”paskapuhetta”.
Länsi-Saksan viranomaisille Georgi Zelenski kertoi, että oli palvellut Helsingissä maansa tiedustelupalvelun avustajana tehtävänään raportoida keskustapuolueen asioista. Hän ei siis ollut varsinainen tiedustelu-upseeri, vaan värvätty vakinainen avustaja. Värväys oli tapahtunut 1971; isä oli ollut sidottuna alalle jo 1940-luvulta. Tavanomaisten ulkopoliittisten teemojen ohella Zelenskin kohteena olivat keskustapuolueen ”sisäiset intrigit” ja tasavallan presidentin ja Ahti Karjalaisen väliset suhteet ja erimielisyydet sekä viimeksi mainitun asenteet, esimerkiksi suhtautuminen Hawk-hävittäjäkauppoihin.
Zelenskillä oli se käsitys, että Karjalaisen vävy Atanas Tilev oli samalla tavalla Bulgarian tiedustelun avustajana, appiukkoaan seurailemassa, ”koska Karjalaisesta on puhuttu tulevana presidenttinä”, niin kuin loikkari selitti saksalaisille. Sofiassa hoitajat olivat kertoneet, etteivät nämä tiedot heitä sanottavasti kiinnostaneet, mutta niitä halusi KGB.
Kesällä 1979 saksalaiset palasivat asiaan ja toimittivat lisätietoja. Niihin kuului se, että Zelenski oli virvelöinyt kahta entistä luokkatoveriaan suomalais-venäläisestä koulusta, mutta kumpikaan ei ollut tarttunut kiinni.
Varsinaiset tiedot kuitenkin koskivat keskustapoliitikkoja ja olivat luonteeltaan tavanomaisia sisäpiirin juoruja: Seppo Kääriäisestä tulisi uusi puoluesihteeri, sitten oli tietoa Reino Karpolasta, yhtä asiaa Eino Uusitalosta ja Arvo Pentistä ja toista bulgaarin hyvästä saunakaverista Olavi Martikaisesta. Lähimmäksi tiedustelutietoa meni väite Ahti Karjalaisesta: hän ” ei ole mikään suuri Neuvostoliiton ystävä, vakka teeskenteleekin niin, koska tarvitsee tukea”. Zelenski oli ehdottanut saksalaisille, että saisi soittaa hyvälle ystävälleen ja ikätoverilleen Paavo Väyryselle ja kutsu viikonlopuksi Hampuriin. Ajanvietteen lomassa hän kertoisi mitä tiesi erinäisistä asioista.
Kun Paavo Väyrynen lopulta tapasi bulgaariystävänsä, kävi ilmi, että Vladimirov oli referoinut hyvin tarkasti sitä, mitä Zelenski oli kertonut. Ei ole tiedossa, mitä tietä hän oli tietonsa saanut. Väyryslle bulgarialaisdiplomaatti kertoi antaneensa BND:lle noin 2000 liuskan selostuksen Suomesta ja sen asemasta, ja ”tämän perusteella ja saksalaisten suorittamien tarkistusten perusteella lännen johdon käsitys Suomesta oli perusteellisesti muuttunut”. Lännelle oli tullut selväksi, että ”Kekkonen ei suinkaan toteuta Moskovan tahtoa, vaan harjoittaa itsenäistä politiikkaa, jossa NL:n näkemys otetaan tarpeellisella tavalla huomioon”. Neuvostoliiton tavoitteena oli saada Suomi suomettumaan. ja keskustapuolueen vaikutuksen nyt kutistuttua ja Ahti Karjalaisen menetettyä mahdollisuutensa Moskova satsasi vasemmistoon, jonka sisällä SDP pitäisi saada riippuvaiseksi SKP:stä. Neuvostoliitossa koettiin tai epäiltiin Kekkosen toimivan tätä pyrkimystä vastaan, mikä herätti närää.
Väyrynen piti kontaktiaan loikkariin salaisuutena, jolle erittäin salainen oli liian lievä leima. On selvää, että keskustapoliitikkojen KGB-suhteita ja –rankingia koskeneen suuren tietovarannon joutuminen läntisiin tiedustelukäsiin hermostutti paitsi häntä myös Kekkosta, Karjalaista ja heidän lähipiiriään. Hermostumisen yhdeksi oireeksi voinee tulkita sen jyrkkyyden, jolla Kekkonen – juuri bulgaarialaistietoja ja –väitteitä kuulleena – reagoi keskustapuolueen puheenjohtajan Johannes Virolaisen haastatteluun, kun viimeksi mainittu huomautti, että kokoomuksen pääsyn hallitukseen estivät yleiset syyt eivätkä sisäiset syyt.
Sunnuntaina 23. elokuuta 1981 länsisaksalainen Welt am Sonntag-sanomalehti julkaisi osan Zelenskin kertomasta. Suurinta huomiota herätti väite Ahti Karjalaisen vävyn Atanas Tilevin raportointisuhteesta KGB:hen. Tiitinen puhui seuraavana aamuna presidentin kanssa. Tarkemmin Tiitisen oli tarkoitus puida asiaa presidentin luona perjantaina 4. syyskuuta 1981 klo 13.30. Mutta puolenpäivän jälkeen kansliasta soitettiin, ettei tarvitse tulla. Tämä asia siis jäi viimeisenä pöydälle.
Heti Kekkosen sairastuttua Tiitinen joutui matkustamaan KGB:n vieraaksi Moskovaan. Jäähyväisillallisilla hän otti esiin sen mikä mieltä painoi, ”valitettava tieto UKK:n terveydentilan häiriöstä aiheuttaa huolta – me ja koko Suomen kansa toivovat sen olevan ohimenevää ja sitä, että UKK voisi jatkaa arvokasta työtään kansamme ja ystävyyssuhteittemme hyväksi”.
Lähdeaineisto: Matti Simola Ratakatu 12 Suojelupoliisi 1949-2009 ISBN 978-951-0-35243-4
