sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Sotasyyllisyysasia on saatava uuteen tarkasteluun


















Kahdeksan Suomen sodanajan poliittiseen johtoon kuulunutta henkilöä tuomittiin "sotaan syyllisinä" eri pituisiin vankeus- ja kuritushuonerangaistuksiin. Eduskunta, hallitus ja maan oikeuslaitos suostuivat lopulta taannehtivaan lakiin, kun sitä perusteltiin välttämättömyytenä. Suomen kansan enemmistö piti syytteitä tekaistuina ja tuomittuja sen perusteella syyttöminä.
Sotasyyllisyysasiasta on kirjoitettu paljon ja siitä on runsaasti aineistoa. Lasse Lehtinen ja Hannu Rautkallio tuovat kirjassaan Kansakunnan sijaiskärsijät - sotasyyllisyys uudelleen arvioituna esille Urho Kekkosen roolin sotasyyllisyysasiassa. Juhani Suomi ei kirjasarjassaan Kekkosesta tuo esille asioita samassa valossa. Jos Suomi olisi kirjoittanut kaiken tietämänsä Kekkosta käsittelevään kirjasarjaansa niin kirjasarjasta olisi voinut tulla lyhyempi ja ohuempi.

Kansakunnan yhtenäisyyttä koetellaan

Urho Kekkosen elämäkerran kirjoittaja toteaa syksyn 1942 olleen "hänen elämänsä vaikeinta aikaa". Kekkonen "valvoi, käveli öitä läpikotaisin, tuumi ja mieti". Näistä tuumailuista ei kuitenkaan ole jäänyt hänen muistiinpanojaan. Marraskuussa 1942 Kekkonen oli tehnyt jo henkilökohtaisen ratkaisunsa ja tullut siihen ymmärrykseen, että Saksa häviää sodan.
Hän muistutti kirjeessään ystävälleen Lapin maaherra Kaarlo Hillilälle "sopimuksesta, jonka teimme, kun se muki sousi kädestä käteen". Hänen luonaan Rovaniemen maaherran virka-asunnossa Kekkonen ja Kustaa Vilkuna olivat istuneet yöpuvuissaan kolmatta vuorokautta pohtimassa sodasta irtautumista. Nyt oli vain suuntaa muutettava, tai muuten käy huonosti - niin Suomen kuin Kekkosenkin.
Johtopäätös perustui kaikille sille tiedustelutiedolle ja muulle informaatiolle, joka oli sodan aikana Kekkosen käytössä ystäviensä Kustaa Vilkunan, Arto Pakaslahden, Ilmari Turjan, Kaarlo Hillilän ja Nils Meinanderin kautta. Miehet toimivat ulkoasiainhallinnon tiedustelun ja sensuurin avainpaikoilla.

Kekkosen toiminta perustui siitä eteenkinpäin luottamuksellisen tiedon hankintaan ja seulontaan, mutta ei suinkaan vain suomalaisista lähteistä. Salasisissa länsiyhteyksissään hän oli niissä etupäässä antavana osapuolena. Kekkosen ajatuksia ja toimintastrategiaa voidaan seurata amerikkalaisista sodan ajan tiedustelun OSS:n ( Office of Srategic Services) tiedusteluraporteista. Ne sisälsivät Suomen hallituksen sisäpiirin tietoja ja sotasalaisuuksia. Niistä saattoi olla hyötyä Yhdysvaltojen liittolaiselle Neuvostoliitolle.

Kekkonen oli kaukonäköinen. Jo vuoden 1942 lopulla hän kaavaili pakolaishallituksen muodostamista, ja sen johdossa hän näki itsensä. Kekkonen oli ns. rauhanopposition kiistaton johtaja. Kesällä 1944 hän johti puhetta ns. "edustajain kokouksessa", joka suunnitteli hallituksen vaihtoa ja antautumista. Kekkonen uskoi, että "meillä voisi olla vieläkin tilaisuus - tosin suurin uhrauksin - päästä ajoissa pois häviävältä puolelta."

Kekkosen suunnitelma kaatui presidentti Risto Rytin henkilökohtaiseen sitoumukseen jatkaa sotaa Saksan rinnalla. Stalin oli käynnistänyt massiivisen hyökkäyksen Suomea vastaan heti länsiliittoutuneiden Normadiassa suorittaman maihinnousun jälkeen. Yhdysvallat katkaisi dipolomaattisuhteet Suomen kanssa 3. heinäkuuta 1944, kun Suomen kohtalosta käytiin lopullista torjuntataistelua.

Oliko Neuvostoliiton hyökkäys ollut ennakoitavissa? Amerikkalaiset olivat saaneet Neuvostoliiton tiedustelulähteiden kautta tietoonsa jo toukokuun alussa 1944, että Stalin aloittaa laajamittaisen ja loppullisen hyökkäyksen Suomea vastaaan pakottaakseen se irtautumaan sodasta. Jo silloin Suomen kohtalo näytti olevan sinetöity sekä Moskovassa että Washintonissa.

Ensimmäinen vihje sotaan syyllisistä

Kansanedustaja Urho Kekkonen piti joulukuun 7. päivänä 1943 Ruotsin valtiopäivätalossa puheen, jossa oli tärkeitä viestejä tulevaisuutta silmällä pitäen. Tukoholmassa toimiva amerikkalainen, suomen kielen taitoinen vakooja, Yhdysvaltain tiedustelupalvelun OSS:n edustaja Wilho Tikander oli vuoden 1943 aikana solminut Kekkosen läheisen ja luottamuksellisen suhteen. Kansanedustajana Kekkonen saattoi matkustella vapaasti Tukholmaan, kunnes valtiollinen poliisi pani hänet vuoden 1944 kesällä matkustuskieltoon. Päätöksen oli pakotettu tekemään Kekkosen ystävä, silloinen Valpon päällikkö Paavo Kastari.

Todennäköisesti Kekkoksen pelasti maanpetossyytteiltä ainaostaan sodan loppuminen. Tulevasta sotasyyllisyysprosessista Kekkkonen esitteli Tikanderille käsityksiään jo elokuussa 1944, ennen rauhantekoa: "Mitä tulee siihen katkeruuteen, jota on alettu tuntea eräissä piireissä niitä miehiä kohtaan, jotka ovat johtaneet Suomen politiikkaa kahden viiden viimeksi kuluneen vuoden aikana, on todennäköistä, että nämä miehet pannaan tilille teoistaan lähitulevaiuudessa, mahdollisesi oikeudessa."

Valvontakomissio saapuu

Lokakuun 5. päivänä 1944 Malmin lentokentölle laskeutui amerikkalaisvalmisteinen vihreäksi maalattu Douglas, josta astui kuuluisa ja etukäteen pelätty neuvostosatraappi kenraalieversti Andrei Zdanov. Hän oli Liittoutuneiden (Neuvostoliiton) Valvontakomission (LKV) puheenjohtajaja. Kommunistit innostuivat, mutta kansallisesti ajattelevat suomalaiset asettuivat passiiviseen vastarintaan. Suomi-Neuvostoliitto-Seura (SNS) koki nopean nousun uuteen kukoistukseen, Siihen liittyivät ne, jotka halusivat toistaa kansalaiskuntonsta ja poliittisen uskottavuutensa. Marraskuun toisena päivänä 1944 perustettiin Suomen Kansan Demokraattinen Liitto (SKDL).

Asevelisosialistien ohella vastarintamiehistä suurimman huomion saivat niin kutsutut asekätkijät, joiden salaiset varastot alkoivat paljastua loppuvuodesta 1944. Kekkonen paheksui asekätkijöitä virkansa puolesta. Sisäministeri Leino ryhtyi asekätkentäjuttua tekosyynä käyttäen miehittämään valtiollista poliisia kommunisteilla.

Kekkonen tulee tutuksi

Syksyllä 1944, vain kolme viikkoa Valvontakomission saapumisen jälkeen Neuvostoliiton tiedustelumiehet ottivat yhteyttä Kekkoseen. NKGB:n edustaja ihmetteli, miksi uudella tavalla orientoituneet poliitikot eivät vielä olleet Suomen hallituksessa? Sitä Kekkonen oli itsekin kärsimättömästi ihmetellyt. Pyykinpesuun tarvittiin riuskoja otteita ja sellaisiin Kekkonen oli sodan aikana omia teitään viestittänyt olevansa valmis.
Nyt Kekkonen solmi "toimivat yhteydet"neuvostoliittolaisiin tiedustelumiehiin. Valvontakomission poliittinen työntekijä Jelisei Jelisejev (Sinitsyn) tuli Kekkosen kotiin Kampinkadulle tulkin kanssa ja teki yhteistyötarjouksen, josta Kekkoen ei kieltäytynyt. Kekkonen solmi Neuvostoliiton tiedustelupalveluun "toimivat yhteydet", jotka todellakin toimivat 1980-luvulle saakka. Kirjassa on kopioituna asiakirja tuosta asiasta.

Kekkonen ennakoi tulevan

Tukoholman puheesta lähtien Kekkosen linjaukset ennakoivat mitä tuleman piti. Kekkosella oli jo sodan loppuvaiheessa oillut vasemmistossa yllättävää kannatusta ja luottamusta uuden linjan toteuttajaksi. Jelisejev puolestaan ei ollut kuka tahansa poliittinen työntekijä Jelisejev oli Suomessa hoitamassa "hiipivää haltuunottoa" Stalinin toiveiden mukaisesti. Kekkosen puheet ilahduttivat Zdanovia suuresti. Hänen listallaan Kekkonen oli pääministeriehdokas. Kaukonäköisesti Stalin kannatti Paasikiveä. Kekkonen oli Jelisejevin mukaan enemmän kuin valmis oikeusministeriksi.

Maalaisliiton puoluekokouksessa kesäkuussa 1945 oikeusministeri Kekkonen hyökkäsi Rippentrop-sopimuksen kannalle asettuneita puoluetovereitaan vastaan: ".. kun kysymyksessä on maalle tuhoisa ja lainvastainen toimenpide, on se tuomittava. Tällainen kysymys on Rippentrop-sopimus. Se merkitsi valtion kaappausta. Sopimus ei ainoastaan ollut lainvastainen, vaan myöskin virhe ... siinä valossa on katsottava niitä, jotka tekivät tuon tuhoisan sopimuksen."
Oikeusministeri Kekkonen oli kutsunut puolueensa puheenjohtajan Viljami Kalliokosken luokseen ja uhkaillut tätä: " Kuinkas tällaiset miehet ovat puoluekokousta johtamassa, kun Balkanilla selaiset on jo ammuttu... Minä annan huljan heilua..". Kyyneleet silmissä Kalliokoski muisteli vielävuosikymmeniä myähemmin Kekkosen kielenkäyttöä sekä sen jälkeistä puheenjohtajan vaalia. Kalliokoski joutui siirtymään sivuun. Kalliokoski välttyi sotasyyllisyysoikeudenkäynniltä siksi, ettei hän minsiterinä kuulunut mihinkään sodan ajan hallituksen ulkoasianvaliokuntaan. Sen sijaan syytettyjen listoille ilmaantuneet maalaisliittolaiset ministerit Antti Kukkonen ja Tyko Reinikka olivat kuuluneet hallituksen ulkoaisianvaliokuntaan.

Kommunistit olivat lietsoneet joukkokokouksia, joissa sotasyyllisia vaadittiin tuomittavaksi. Hertta Kuusinen oli välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja, hänen lisäkseen kolmekymmentäviisi SKDL:n edustajaa laattoi siihen nimensä, kymmenen RKP:n edustajaa, seitsemän sosiaalidemokraattia ja kaksi maalaisliiton edustajaa. Oikeusministeri Kekkonen oli muotoillut välikysymyksen tekstin. Kekkonen kirjoitti kommunisteille välikysymyksen ja laati sen jälkeen pääministeri Paasikivelle vastauksen. Pääministerille välikysymys tuli yllätyksenä.

Kekkosen osuus sotasyyllisten rankaisemisessä on ollut keskeinen. Taustalla on tietenkin ollut Kekkosen omat valtapyrkimykset ja siinä tehdyt tietoiset valinnat Neuvostoliiton tiedustelupalvelun kanssa. En ryhdy tässä yhteydessä tarkemmin kertomaan asioista vaan laitan asiaa selventäviä linkkejä, joista voi perehtyä asiakokonaisuuteen peremmin. Minun oikeustajuni mukaan eduskunta voi ratkaista halutessaan oikeuden toteutumsien myös sotasyyllisyysasiassa.

Korkeimman oikeuden päätös

Korkein oikeus teki sotasyyllisyydenoikeuden tuomionpurkamista koskevan päätöksen (KKO 2008:94). Korkein oikeus (oikeusneuvokset Tulokas, Kitunen, Bygglin, Häyhä ja Esko) katsoi, että korkein oikeus ei ole toimivaltainen käsittelemään hakemusta sotasyyllisyysoikeuden tuomion purkamisesta. Sen vuoksi Ilkka Tannerin hakemusta ei tutkittu.
KKO:n päätös merkillinen, koska sitä ei ole perusteltu asianmukaisesti. KKO:n mukaan "eduskunnan huomattava enemmistö katsoi sotasyyllisyyskysymysken hoitamisen välirauhansopimuksen täyttämiseksi niin tärkeäksi, että se oli vallinneissa olooissa tehtävä, vaikka samalla päädyttiin loukkaamaan useita oikeusjärjestyksen kekseisiä periaatteita."
KKO ratkaiusn jälkeen katseet on kohdistettava eduskuntaan. Eduskunta ei voi säätää lakia, jolla kumottaisiin sotasyyllisen langettamat tuomiot. Eduskunta voi muuttaa jo voimassa olevaa lainsäädäntö tai säätää uutta lainsäädäntöä, joka mahdollistaa sen, että KKO:lla on toimivalta tutkia sotasyyllisyyden menettelyn asianmukaisuutta ja ratkaisun oikeellisuutta.

Lähdeaineisto:
Lasse Lehtinen - Hannu Rautkallio Kansakunnan sijaiskärsijät ISBN 951-0-30797-1

1 kommentti:

Kaarlo Voionmaa kirjoitti...

Luen opikseni plokejasi, joissa käsittelet Suomen nykyhistoriaa. Muilta töiltä en itse ole ehtinyt paneutua siihen kirjallisuuteen, jota sinä tarkastelet. Siis kiitos plokeista, mm. Kekkosta ja sotasyyllisyys-kysymystä koskevista. Tähän voi lisätä, että kaikkea aihetta koskevaa tarkastelua vaivaa se, että tapahtumat haarautuvat valtavan moniksi ketjuiksi. Kokonaiskuvaa on usein hankala luoda. Osaksi tästä johtuen keskustelu Suomen melko dramaattisesta nykyhistoriasta jatkuu.